Jos nyt kiemurtelet siellä ruudun toisella puolella kateudesta vihreänä, niin jatka silti lukemista, kyllä se mutta-sana sieltä vielä tulee. Täällä asumisessa on vain sen verran hyviä puolia, että en oikein tiedä mitä kautta niitä huonoja puolia lähtisi ruotimaan. Korona on tietysti sulkenut kaikki alussa luetellut talon aktiviteetit elokuvateatterista lasten leikkipaikkoihin ja rajoittaa toki muutakin elämistä. Mutta näinhän se on lähes koko maailmassa ja niiden rajoitustenkin kanssa on mahdollista mennä vielä paljon pahempaan suuntaan, niin en valita siitä. Sää ja lämpötila ovat koko talven olleet kuin Suomen kesän ne kolme lämmintä viikkoa heinä-elokuussa. Toki sillä erotuksella, että illallakin vaatetukseksi riittää shortsit ja t-paita. Suomeen verrattuna erikoisuus on myös se, että täällä ei ole mitään hyönteisiä, eikä kyllä muitakaan eläimiä ainakaan haitaksi asti. Joillain alueilla saattaa kulkukissat olla jo ongelma, mutta en valita siitäkään. Täällähän hyvin tyypillistä on se, että kun perhe muuttaa työkomennuksen päätyttyä kotimaahansa, niin kissa saattaa syystä tai toisesta jäädä vielä tänne lämpimään viettämään kissanpäiviä.
Jos oltaisiin talven aikana oltu täällä millä tahansa viikolla vain lyhyellä lomalla, niin se loma olisi ollut ihan täydellinen ja joka päivä olisi käyty varmasti uima-altaallakin. Nyt reilun neljän kuukauden jälkeen uimassa jaksaa käydä korkeintaan pari kertaa viikossa ja silloinkin ulkolämpötilan pitää olla vähintään 25 astetta. Tytöllekin kuviot alkaa olla aika tuttuja, kun hän muistaa kaikki kauppakeskukset nimeltä ja minkä värinen syöttötuoli on missäkin ravintolassa. Oikeastaan mulla ei ole näistä puitteista tai tästä kulttuuristakaan mitään isompaa valituksen aihetta. Enkä sano tätä vain siksi, että täällä tietynlaisen nettikirjoittelun kanssa pitää olla vähän varuillaan.
Se on kyllä yllättänyt minut kuin huuto keskellä yötä, että miten henkisesti raskasta on viettää yli 90% valveillaoloajasta 2,5 vuotiaan lapsen ehdoilla. Vielä noin vuoden ikäisen lapsen kanssa mietin, että voi kun tuo oppisi jo puhumaan, että tietäisi onko nyt väsy, vessahätä vai nälkä. Nyt näiden kolmen tarpeen selvittäminen ei ole mikään ongelma, kun lapsi nukkuu 12h ja valvoo sen jälkeen toiset 12h. Käy itse vessassa ja syökin tietyt ruoat itse. Mutta puheen myötä muiden tarpeiden määrä on kasvanut ihan eksponentiaalisesti. Väärän värinen lusikka ei kelpaa ja sopivan asukokonaisuuden löytämiseen voi mennä koko aamupäivä, kun peilistähän sen vasta näkee onko asu lapsen kulloiseenkin mielentilaan sopiva. Ja lopuksi se mielentila saattaa olla siinä tilassa, että herkempi naapuri saattaisi tehdä lastensuojelu-ilmoituksen pelkän käytävään kantautuvan äänen perusteella. En kyllä valita tästäkään, sillä yksin olen todella huono keksimään täällä mitään järkevää tekemistä, jos sitä paljon puhuttua "omaa aikaa" joskus ilmaantuu. Kotihommat ja kaupassa käynnit ehtii helposti tehdä päivällä lapsen kanssa ja kaikki illat voi tytön nukkuessa muutenkin katsoa netflixiä tai lenkkeillä (mikäli vaimo päivystää kotona). Ehkä tuo mielikuvituksettomuus johtuu siitä, että tässä kun on kymmeniä vuosia ollut aina päivät töitä ja vapaa-ajalla jokin asunnon tai auton remontti menossa, niin mitään ajankulua ole tarvinnut erikseen keksiä. Nyt pitäisi jotenkin yrittää ottaa rennosti ja olla tekemättä mitään tuottavaa.
Sellaista asiaa olen kyllä tässä ihan omassa päässäni pohtinut, että pitäisikö ihmisellä olla elämän mielekkyyden vuoksi jotain selkeitä tavoitteita. Jos jotain vuosia sitten tavoitteena oli saada talon remontti valmiiksi, asuntolaina maksettua ja kesä-auto liikenteeseen yms. Niin nyt tänne muuton myötä pöytä on aika tyhjä ja tulevaisuus aika sumuinen. Meillä kun ei ole kotia tai työpaikkoja Suomessa mihin palata jos täällä elämiseen kyllästyy täysin. Olemme kuitenkin luvanneet olla täällä vielä ainakin ensi talven, joten kesän aikana pitää keksiä kyllä jotain selkeitä tavoitteita ja ajankulua sille mystiselle "omalle ajalle".
Kommentit
Lähetä kommentti