Vuodesta toiseen

Hyvää uutta vuotta! Viime vuoden tapaan Qatarin taivaalla ei tälläkään kertaa näkynyt yhden yhtä ilotulitusrakettia. Aivan täyttä varmuutta asiasta ei ole, sillä samalle illalle osui aikamoinen ukkoskuuro, jonka vuoksi välkettä ja pauketta oli jo ihan riittävästi. Näillä leveysasteilla jo pelkkä sade on sen verran harvinainen tapahtuma, että ei olisi vielä aamulla uskonut, miten meidän uudenvuoden juhlinta keskeytyy klo 22 tuollaisen luonnonilmiön vuoksi. Nyt voikin sitten sanoa, että täällä on satanut vuodesta toiseen.

Vaikka kristillisen ajanlaskun mukaista vuoden vaihdetta ei täällä vastaanotetakaan rakettien kanssa, niin parin viikon takaisesta kansallispäivän (ja sen aaton) ilotulituksista saimme kuitenkin otetuksi pari kuvaa blogia varten. Kuvista ja videoista innostuttuani mietin, että sehän on hyvä idea lähteä lapsen kanssa metrolla katsomaan Qatarin korkeimmasta tornista ammuttavaa ilotulitusta ja käydä sitä odotellessa viereisessä leikkipuistossa, kun aattona ei ehkä muita ole vielä liikenteessä. :D 

Kansallispäivän aamuna ei tarvinnutkaan enää käydä paraatipaikalla, vaan heräsimme aamuun pelkästään kiitollisina, että olimme selvinneet ilotulituksen jälkeisestä metrotunnelin tungoksesta hengissä! Seuraavana iltana oli sitten se varsinainen ilotulitus, josta minä ja meidän 3-vuotias liputimme itsemme ulkopuolisiksi heti kättelyssä. Niinpä vaimolla oli mahdollisuus käyttää kuusi tuntia illasta ja nähdä omin silmin ja kameroin tuo ilotulitus, josta yksi kuva jäljempänä.

Kansallispäivän päätteeksi saimme vielä vastaanottaa jouluvieraita ihan Suomesta asti, kun vaimon sukulaisia suoraa ylenevässä polvessa saapui lentokentälle. Ensimmäinen mieleenpainuvimmista kokemuksista heille Qatarista oli varmasti jo pelkkä paluumatka lentokentältä tuona kansallispäivän iltana, kun koko liikenne moottoriteitä myöten oli välillä ihan pysähdyksissä ja juhlivat lapset roikkuivat autojen kattoluukuista ja ikkunoista. Välillä taas kaahattiin niin, että yksikin maasturi ajoi meidän edessä hetken matkaa kahdella renkaalla.

Nyt ensimmäisten vieraidemme saapuessa saimmekin keksiä, että mitä me tästä uudesta asuinmaastamme kertoisimme ja kysyjille vastaisimme. Sama keneltä asiaa kysyy tai mistä tahansa matkaoppaasta lukee, niin Qatarissa pakollinen rasti on käydä kansallismuseossa. Näin teimme myös me. Samalla reissulla kävimme myös viereisessä Souq Waqifissa, mikä on perinteinen torialue, jota voisi kuvailla myös sanalla basaari. Sieltä voi ostaa matkamuistoja tai vaikka papukaijan. Yleensä käymme siellä vain syömässä. Muuten historialliset rakennukset ja kulttuuri on täällä vähän kiven alla, mutta korkeissa taloissa ja hienoissa ostoskeskuksissa sekä tässä meidän (The Pearl) tekosaaressakin riittää kyllä ihmettelemistä. Silti ehkä vielä ihmeellisempi ja maailman mittakaavassakin äärimmäisen harvinainen paikka Qatarissa on merenrantaan rajoittuva hiekka-aavikko. Yleensä kun aavikot tuppaavat olemaan vain sisämaassa. Täältä tuota rakentamatonta aavikkoa löytyy, kun ajelee Dohasta tunnin verran kohti etelää. Siellä "ajoimme" jouluvieraidemme kanssa hiekkadyynien yli maasturilla merenrantaan rakennettuun telttahotelliin yhdeksi yöksi ja vähän suorempaa reittiä takaisin.

Joulun vietto täällä sujui kuin se nyt "kesällä" ja ilman kinkkua sujuu. Ihan hyvin! Saimme taiottua jouluruoat riisipuurosta lanttu- ja porkkanalaatikoihin ihan kohtuullisella vaivalla. Kinkun tilalta söimme 8 kg:n kalkkunan, jonka valmistaminen oli itselle ensimmäinen kerta. Voin kertoa niille, joille kalkkuna joulupöydässä on uusi tuttavuus, että siinä missä kinkku laitetaan pussiin ja uuniin, niin onhan tuo kalkkuna nyt ihan eri projekti valmistaa. Katsokaa vaikka YouTubesta - niin minäkin tein. Varoituksen sanana, että jos on yhtään taipumusta hurahtaa kasvissyöjäksi, niin tuo kalkkunan täyttäminen, yrttivoin painelu nahan alle ja sisäelinten ja kaulan keittely kastikkeeksi saattaa toimia hyvänä sysäyksenä siihen, että vuosi alkaa kasvisruokavaliolla.

Koronatilanne on täällä nyt lomien aikana kääntynyt hieman pahenemaan päin ja valitettavasti se tarkoittaa usein myös tiukentuvia rajoituksia. Uusimpana vitsauksena on maskin käytöstä tullut pakollista myös ulkona, ellei harrasta liikuntaa. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että jos tästä nyt päätän lähteä lenkille ilman maskia, niin sitten onkin parasta juosta koko matka, sillä kävelyksi hidastamisesta voi seurata huikea 50 000 euron sakko tai kolme vuotta vankeutta. Olisi siinä aikanaan eskaria käyvälle lapselle selittämistä, että miksi iskä on ollut kolme vuotta poissa kuvioista. Ei vain jaksanut juosta sitä viimeistä kilometriä tammikuussa 2022 ja avainlukulistakin sakon maksuun oli Suomessa.